sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kuvapäivitys


Saavuin siis 29.10. lauantaina ja seuraavan viikon maanantai 31.10. ja tiistai 1.11. olivat vapaapäiviä. Kerroin ohjaajalleni Zivalle suunnitelmistani käydä Postojnan tippukiviluolilla ja linnassa. Hän oli minuun seuraavana päivänä yhteydessä että he olivat miehensä kanssa miettineet asiaa ja haluaisivat näyttää luolat myös 3,5 vuotiaalle tyttärelleen. Jos haluan, niin he voisivat hakea minut asunnoltani ja ajaa Postojnaan. Luola ja linna kun ovat 9 km välimatkan päässä toisistaan (eikä bussi enää kulje väliä kun on talviaika) vaikka tätä ei missään ole mainittu. Otin tarjouksen vastaan ja vietin maanantain 31.10. heidän kanssaan. Luolassa menin englanninkieliselle opastukselle kun he menivät sloveeniksi. Tässä pari kuvaa luolasta. 

Valkoinen galleria, hyvin kalkkipitoista vettä/kiveä josta valkoinen väri johtuu

stalagmiitteja, ihan normisti :)
Postojnan luolat ovat Slovenian suurimmat, 24 km luolastoa joista 5 km käydään noin 1-1,5 h kestävällä kierroksella läpi. Osa matkasta taittuu junalla joten ei tarvitse koko matkaa kävellä. Tässä luolassa elää myös harvinainen "ihmislisko" eli olmi. Kierroksen lopussa oli akvaario jossa muutama olmi oleskeli, olivat kuulemma saaneet ihmeen jonkin aika sitten ja akvaariossa ollut olminaaras oli synnyttänyt poikasia. 

Kierroksen jälkeen matka jatkui kohti Postojnan linnaa. Tosiaan 9 km päässä luolastossa mutta tämä tieto tuli ilmi vasta luolilla, ei nettisivulla jossa yhdistelmälippua kaupattiin. 

Predjaman linnaa on alettu rakentamaan luolan suulle ja luolaan 1100-luvulla. Sitä on jälkikäteen laajennettu pariin otteeseen ja esim. kuvassa oleva torni on nuorinta rakennuskantaa. 


Linnan kuuluisimpia asukkeja on 1400-luvulla elänyt Predjaman Erasmus joka taisteli Itävallan Fredrick II:sta vastaan. Tästä raivostuneena Fredrick hyökkäsi Erasmusta vastaan joka perääntyi linnaan. Linnan piiritystä kesti vuoden päivät, jonka aikana kyläläiset ja Erasmus hakivat salakäytävää pitkin ruokatarpeita viereistä kylästä. Salakäytävä on luonnon luolasto, vielä tänä päivänäkin se olisi kuljettavissa erikoisvälineiden avulla. Tarinan mukaan piiritys loppui Erasmuksen murhaan kun yksi linnan asukeista paljasti vastapuolelle, että huonoiten vartioitu ja rakennettu kohta olisi Erasmuksen vessa. Tänne hänet sitten murhattiinkin kesken toimien. Oikeasti Erasmus kuoli tykinkuulaan omassa huoneessaan. Tarina on kyllä mielenkiintosempi :D

Seuraavana päivänä 2.11. menin Vogelin laskettelurinteille Alppien eteläosiin metsästämään vuoria. Kaveriksi sain yhden saksalaisen tytön kun kyselin Erasmus-ryhmässä facebookissa halukkaita. Pääsimme bussilla ihan kaapelihissin alapuolelle ja ei muuta kuin hissillä ylös. Korkeanpaikankammoisena nuo hissit on aina niiiiin ihania mutta selvittiin. Tämä on sentään sellainen koppi eikä istuinhissi jossa jalat lilluu ilmassa. Hyi yök!
Tähän korkeuteen hissi toi. Taivalsimme vielä noin 150 metriä rinteitä ylöspäin

Triglav vuori
Hissi toi tuohon 1535 metrin korkeuteen ja siitä matka jatkui auringonpaahteessa vielä noin 150 metriä ylöspäin laskettelurinteitä pitkin. Huomasin, että niitä ei tosiaankaan ole suunniteltu ylöspäin käveltäviksi. Vogelin alueella on useita vaellusreittejä mutta nyt tosiaan menimme vain vähän matkaa ylöspäin. 

Triglav on Slovenian kansalliskuva, jos näin voin sanoa. Se on Slovenian lipussa sekä eurokolikossa. 2864 metriä korkea vuori on kolmihuippuinen ja Slovenian korkein. Se sijaitsee maantieteellisesti Bohinjin kunnassa
6.11. sunnuntaina kävin läheisessä kylässä nimeltä Celje. Tarkoitus oli käydä Celjen linnassa ja katsella vähän vanhaa keskustaa. Noh, linnassa kävin en muuten. Keskustassa kun mitään ei ole auki, koska sunnuntai. Vähän häiritsee tämä että kaupat ovat kiinni tai jos avautuvat niin ovat auki 10-15.

Linnassakaan mitään ei enää ollut koska kesäsesonki loppui viime viikolla. Lokakuuhun asti joka viikonloppu linnassa pidettiin ritaritaistelut ja tiesmitä keskiaikaan liittyvää. Oletin, että aseita olisi ollut esillä tai joku opas edes paikalla, ei. Mitään ei ollut, linna oli aivan tyhjä myös sisältä. Vähän harmittaa koska junamatkoihin meni kuitenkin se 17 euroa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti